maanantai 28. huhtikuuta 2014

Fiji










Bula!

Maailmanympärimatkani "main target" oli päästä mahdollisimman kauas kotoa, jonnekin missä voi totaalisesti chillata luonnossa keskellä kaikkea ja samalla ei mitään. Kartalta katsottuna Fiji sopi siihen hyvin. Saaria keskellä valtamerta toisella puolen palloa. 3,5 viikon aikana löysin mitä olin etsimässä...ja paljon muutakin.


Paratiisi kristallinkirkkaine vesineen, valkeine hiekkarantoineen, kookospalmuineen ja värikkäine kaloineen on todella täyttä totta! Rauhaa ja levollisuutta on siellä helppo sisimmästään löytää. Hassua ja hienoa huomata, että nuo tunteet ja kokemukset ovat hyvin samantyyppisiä kuin esimerkiksi lapsena kesämökillä suuren järven äärellä isovanhempien kanssa ollessa. Samoja huippukokemustunteita voi nauttia missä maapallon kolkassa tahansa!


Ikimuistoiset jäljet kokemuspankkiini sain hämmästyttävää luonnon kauneutta tarjonneista snorklausretkistä. Yhdestä liilalla raidalla varustetusta oranssinkultaisesta kalasta sain ihan kaverinkin hetkeksi. Satumaisuutta hohtivat myös mm. vaaleansiniset, pinkit ja loimuavan keltaiset korallit.


Pääsin hyppäämään kallioisessa luolassa noin 5 metristä veteen ja sitten sukellettiin vedenalaista reittiä toiseen luolaan. Pikkuhaiden kanssa sukeltelu oli sen verran tylsää, että ensi kerralla hankin lisenssin laitesukellusta ja isoja haita varten. Yhtenä iltana pelastin yhden nuoren miehen, kun löysin juoksureissullani eksyneen ja nestehukkaisen englantilaisen kaverin ja toin hänet saaren aution osan läpi pimeässä takaisin majoitukseen.


Tästäpä kuultuaan seuraavan saaren päällikkö innostui kirjoituttamaan tarinat ylös ja sanoi lähettävänsä ne Fijin, Suomen ja Englannin valtioille. Samaisen miehen kanssa pääsin autenttisiin sekkailuihin seuraavina päivinä. Keräsimme villejä papajoita, kookospähkinöitä ja sokeriruokoa viidakosta sekä opiskelimme parantavia yrttejä. Villi snorklausreissu antoi saaliiksi valtaisan herkkusimpukan ja harppuunalla pyydystetyn kalan.


Nautin myös suurenmoisesti kyläläisten kanssa pelatusta lentiksestä ja rugbysta. Vehreät vaellusreissut saarien huipuille näköaloille sekä vehreille vesiputouksille jättivät syitä paluuseen. Koralliriutalla surffaus auringonlaskun kultaamalla taivaanrannalla oli makoisaa herkkua. Cast Away -elokuvan maisemia oli myös kiva tunnustella aidosti.


Paikalliset Fijiläiset ovat äärimmäisen leppoisaa ja ystävällistä kansaa. Reissun päätteeksi pääsin viimeiset päivät kokemaan yhdessäoloa, jakamista ja lähimmäisistä huolehtimista, kun asuin paikallisten perheiden luona. Aitoa, yksinkertaista ja onnellista elämää.


Pitkän matkustelun kääntöpuoletkin toki jo ovat monta kerta näyttäytyneet. Fijillä paratiisista nauttimisen tekivät olosuhteet herkälle miehelle välillä vaikeaksi. Jotkut hostellit saarille ja erityisesti kaupungit olivat likaisia paikkoja sekä puhtaan juomaveden saanti oli melko kallista tai haastavaa. Tämän lisäksi outo ruoka oli vatsalle lopulta liikaa ja loppupuoliskon ajasta olin aika puolitehoilla, kun vatsa oli kuralla lähes koko ajan. Ääriesimerkkeinä pari haisevaa ja keinuvaa lähes vuorokauden laivamatkaa. Myös ilman laatu oli kylissä tai kaupungeissa surkea, koska siellä poltettiin jatkuvasti muoviroskia, mikä teki rennon juoksemisen lähes mahdottomaksi.


Puhdas ilma, lähdevesi, luomuruoka ja siisti ympäristö ovat huikean arvokkaita asioita! Superkiitollisena niistä tulevaisuudessa esim. Suomessa nautin :)














maanantai 14. huhtikuuta 2014

Australia ja Byron Bay

Reilu pari viikkoa tunnustelin meininkiä Australiassa. "No worries" on tavanomainen lausuma mitä kuulee. Rento meininki. Kolikon toiselta puolen tässä asiassa löytyy se ettei kaikki sitten välttämättä tapahdu täydellisesti ennakkosuunnitelmien mukaan kuten suomalaisittain. Esim. joku rento kaveri saattaa helposti peruuttaa tapaamisen. Australian kulttuuri oli kyllä hyvin kotoisan ja tutun oloista, mikä toi hyvää vaihtelua Aasian jälkeen.


Lennot oli Brisbanesta ja suurimman osan ajasta vietin Byron Bayssa -suositussa matkakohteessa Aussien itäisimmässä kulmassa. Sieltä löysin yogaa, energiahoitoja, herkullista luomuruokaa, sydänmeditaatiota, tunteita vapauttavaa "movement medicine" tanssia, maukasta juoksumaastoa, helmet surffausolosuhteet ja useita muita henkisen polun kulkijoita avartaviksi keskustelukavereiksi.


7 kertaa yogaa 6 päivässä loistavassaohjauksessa avasi kehoa ja mieltä voimakkaasti. Mahtavaa! Juoksukin kulkee irtonaisin ja liikkuvin lihaksin lennokkaasti. Ja läsnäolon tunne session jälkeen on jotain mitä sydän tarvitsee lisää ja syvemmin. Vielä päälle tuorepuristettu vihermehu, niin virkeät aistit avaavat elämää uusiin sfääreihin. Lisäksi päihteetön ja vapaasti musiikin rytmeissä yksilöllisen ainutlaatuisesti virtaava tanssi vapauttaa potentiaaliamme kukoistukseen.


Maalaiselämää sain maistaa läheisen Lissmoren tuntumassa. Pikkuruinen maatila kanoineen ja minipuutarhoineen oli hyvä paikka pysähtyä. Silmänruokaa ja juoksualustaa lehmien seassa tarjosi vehreät mäkimaiset ympärillä. Pysähtyminen ja jo koetun integrointi sekä jäsentely on pitkällä reissulla arvokasta.   Parin couchsurfing kokemuksen kautta sukelsin paikalliseen kulttuuriin ja uusiin tuttavuuksiin. Jouduin kokemaan voimakkaasti kuinka tv todella orjuutta ihmisten mieliä tässä maailmassa javaikuttaa rajusti heidän tunnekäyttäytymiseen.


Toinen arvokas peilaus liittyi ihmissuhteisiin ja elämäntyyleihin. Joustavuus omissa elämäntavoissa avaa ovet syville ja täyttäville ihmissuhteille kun taas totaalisesta omasta rutiiniputkesta kiinnipitäminen sulkee vuorovaikutuskanavat. Kolmas peilaus vahvisti sitä, miten helppoa on elää, kun sanotaan asiat suoraan, niin kuin ovat ja niin kuin itsestä tuntuu. Ei jää hämmennysenergiaa sumentamaan.


Mahtava helmikokemus oli raikashenkinen polkujuoksukilpailu, jonne löysin löydettyäni paikallisen triathlonistimiehen. Lisää siitä reissistä löytyy facebookurheilijasivuilta. Byronin energioiden voimaannuttamana maailmanympärimatka jatkui kohti Fijiä...











sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lasnaolon aika

Tule mukaan Tampere-talolle lisaamaan LASNAOLOA elamaasi. 
Taysii seminaarin ennakkoliput ovat nyt irti.
http://bit.ly/taysiiLOVESaitoaelamaa4

Kampanjakoodilla - LUOMUILO - saat 31.3.2014 klo 24:00 mennessä seminaarilipun ostaessasi Tekijäakatemia -verkkokurssin veloituksetta (arvo 195 euroa). Lisa-arvoa elamaan :)

Lisätiedot Tekijäakatemia -verkkokurssista:
http://tekijaakatemia.fi/verkkokurssi

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Bali ja Ubud






















Kolme ensimmäistä Balin päivää vietin Kuta beachillä surffaten. Mahtavaa, kun alkoi jo sujua. Pääsin aalloille ja osasin jopa ohjaillakin surffilautaa. Sitten lahdin kohti Ubudia.


Ubud on jotain speciaalia ja ainutlaatuista koko maailman mittakaavassa. Niin kävi minullekin että rakastuin paikkaan jäin alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi aikaa. Siella on mahtava yhteisö, maailman paraslaatuisinta ruokaa, terveystarjontaa yllin kyllin mm.yogan ja hierontakylpylöiden merkeissä, henkistä kulttuuriperimää and all made with love.


BIG cleaning day.
Vau. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina Ubudissa on yhteisön järjestämä siivouspäivä. Alchemy -niminen luomuravintola tarjosi maukkaat aamupalat jotka nautittua noin 30 vapaaehtoisen voimin hanskat kädessä kerättiin jätesäkkeihin muoviroskaa teiden varsilta pari tuntia. Vapaaehtoisina oli paaosin ulkomaalaisia ja paikalliset kiittelivät ja ihmettelivät touhuamme. Autolavallinen kertyi jätesäkkejä. Lopuksi palkkioksi raakajätskit ja livemusiikkia eräässä luomucafessa. Mahtava - toivoa puhtaasta planeetasta tuova kokemus. Ja tätä tapahtuu monissa paikoissa ympari pallon. Asenteet muuttuvat ja maailma puhdistuu. Yksi ongelma on se, etteivät kehittyvät kansat ole tajunneet, ettei nykyaikainen muovijäte maadu kuten orgaaninen materiaali, josta ennen kaikki tehtiin. Esim. kookospahkinasta tehdyn lautasen saattoi hyvin heittaa metsaan kayton jalkeen.


Seuraavana päivänä yhteisö järjesti päihteettömät bileet. Aivan kuin elokuvista. Juuri sitä mitä saattoi kuvitella Balimaisiksi trooppisiksi bileiksi. Tanssilava, luomuravintola, steamsauna, nuotio, uima-allas ja tulikärpäsiä. And magic happens.


Liika hyväkin on liikaa. Less is sometimes more. Tietoinen hengitys eli "rebirthing" puhdistus, craniosacral energytherapy, tanssit, neljä lautasta raakaruokaa buffetista ja vielä bileet samana päivänä oli kropalle liikaa. Suolisto heitti tyhjennysvaihteelle päänsäryllä maustettuna. Totaalista luomupuhdistautumista. Ensimmaisena paivana oli vaikeuksia paasta liikkumaan 100m matka. Reilusti unta ja lepoa auttoi pääsemään takaisin voimiin. Kolmantena paivana jo takaisin juoksujalalla. Uuden juomarepun turvin on nappara siirtya vikkelin jaloin paikasta toiseen saastuttamatta.


Agroyoga oli mukaansatempaava kokemus. Yogan, Thaihieronnan ja Akrobatian yhdistelmaa. Sita teen lisaa. Siina yhdistyy harmonisesti luottamusta, yhteytta ja kahden kehon hallintaa seka kommunikointia. Tarjoaa kokonaisvaltaista lasnaoloflowta. Kaytannossa siis pareittain vuorotellen lennatimme toisiamme ja kolmas jasen voi toimia avustajana.


Universumi tarjosi upean lahjan, kun tapasin Tai Chiita osaavan kaverin. Sita olin jo toivonutkin ja "tilannut". Jonwin opetti kokonaisvaltaista terveytta, hyvinvointia ja tasapainoa. Laajan yksilollisen teoriakatsauksen lisaksi tapasimme aamuisin seitsemalta tekemaan energiavirtoja avaavia seka maadoittavia ja tasapainottavia harjoitteita. Positiivisen muutoksen tuntee valittomasti. Jonwin tulee mahdollisesti myos Suomeen kesan lopussa vetamaan kurssia. Oletko kiinnostunut?


Yogabarnissa jarjestetty Intuition 101 kurssi lisasi selkeytta ja varmuutta elamaan seka oikean polun kulkemiseen. Loputtoman analyyttisen paansarkya aiheuttavan ajattelun sijaan ratkaisuja ja valintoja elamanpolulla voi tehda tehokkaamman ja laadukkaamman intuition kautta. Kavin myos Breathlight workshopissa. Erilaisten tietoisten hengitystekniikoiden avulla puhdistittettiin tunnetukkeita ja avattiin energiavirtoja kokonaisvaltaisesti. Lahdin myos villille avatar -matkalle kohti kosmisia yhteyksia.


Balin reissun paatokseksi herasin aamulla 2.30 ja lahdimme pienen ryhman voimin kohti saaren toiseksi korkeinta tulivuorta. Kiipesimme tunnelmallisen tahtitaivaan alla taskulamppujen valon avittamama ylos kraaterijarven parkkipaikalta. Huipulle ehdimme juuri sopivasti ihastelemaan ja tunnustelemaan auringonnousun elavoittavaa energiaa. Sitten kohti Australiaa.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Maailma pullollaan rikastuttavia kokemuksia
























Koh Chang saarelle vierähti lopulta 6 yötä kun piristävää aktiviteettia riitti kerrakseen. Kävin kalastamassa trooppisia fisuja. Rainbow fish oli kaunista katseltavaa. Pidin kuitenkin enemmän vedenalaisen maailman avaavasta snorklauksesta, jolloin ei tarvitse tappaa ketään tai mitaan. Aivan mahtava seikkailu oli myös viidakkovuorivaellus liianiriipuntoineen ja vesiputoushyppyineen.  


Sitten suuntasimme kohti Cambodiaa kolmihenkisellä sielunperheellä johon kuuluu lisäkseni äiti ja 6 v superenerginen poika. Lapsen kanssa matkustaessa pääsee kokemaan jos minkäkin laista lisähaastetta ja aikuismaista rauhaa koetellaan todella esimerkiksi rajanylityksessä, kun vaihdetaan busseja helteessä, haetaan viisumeita, jonotetaan, vaihdetaan rahaa, törmätään kulttuurishokkiin, kerjäläisiin, huijareihin ym. ja kaikki se on maustettu vikkelällä ja joskus malttamattomasti ymparilla pörräävällä pojalla. Oivalsin, että missä tahansa tilanteessa voi valita rakkauden, eikä stressireagtiota tarvitse purkaa vihaisesti toisiin ihmisiin.


Matkalla näin pysäyttävän näyn. Mies makasi tien varressa verisenä ja jalka oli irtipoikki säärestä. Se oli siinä. Joku moottoripyörä onnettomuus se taisi olla. Lisäksi ystäväni oli ollut auttamassa mukana yrityksessa elvyttää hukkunutta yksivuotiasta lasta. Mitäpä jos eläisimme nauttien, kuin tämä saattaa olla viimeinen päivämme tässä elämässä?


Cambodian temppelialue on vaikuttava kokemus. Lemppareitamme olivat luontomaiset temppelit, joissa puut näyttävät voimaansa kasvaen jykevästi ihmisten rakennelmista huolimatta. Historian rauhaisaa havinaa saa maistaa, kun etsii hiljaisen kolkan vaikkapa meditaatiohetkelle. Tärkeintä kuitenkin on löytää rauha sisimmästäan milloin tahansa - missä tahansa.  Illalla kun lähti kadulle yöelämään, niin tarjolla oli kaikkea maan ja taivaan väliltä. 5 minuutin aikana minulle ehdittiin tyrkyttää mm. seksiä, huumeita ja tuk tuk kyytiä innokkaasti. Valitsin salaattiaterian tanssimusiikkiklubilta.


Huikaisevan mahtava kokemus seurasi flow heittäytymisestä seuraavana päivänä samaisessa paikassa. Annoimme musiikin rytmin värähdellä läpi kehojemme ja sitten havahduin ihmisten kokoontuneen ympärille isoksi piiriksi katsomaan ja ottamaan kuvia sekä videoita. Lisää vettä juomaksi ja "Natural High" saa jatkua. Vau! Täysi yllätys olla joskus osana tanssishowta. Koskettavaa oli myös katsella 12 $ buffet aterian lomassa paikallista tanssiesitystä, joka virtasi väriä ja iloa.  


Cambodiassa vietetyn neljän yön jälkeen suihkaistiin busseilla suoraan 27h Etelä-Thaimaaseen Krabin lähelle Tonsai Beachille. Ihan huikea paikka sivussa suurista turistirysistä. Suurkiitos veljelleni vinkistä! Maailman parhaimmistoon kuuluvassa kiipeilypaikassa tietenkin kiipeillään. Deep Water Solo tarjosi syviä elämän kokemuksia.   Lähes 20 metrin korkeudessa kalliota kiivetessä egolle ei jää tilaa. Rohkeus ja hetkeen keskittyminen pitävat hengissä ja ehjänä. Kumma miten se alhaalta näytti easyltä, mutta jokaiselle tulee jossain kohtaa se raja vastaan, jolloin alkaa tutisemaan joka solussa. Vettä on toki alla, mutta sinne haluaa selviytymisvietin ohjaamana tulla pystysuoraan hallitusti alas. Ah, illalla saa sitten relata salaattibuffetin ja tulishown äärellä.