perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kevätkauden urheilukuulumisia osa 2/2

Huh huh


Tällä kertaa tuntuu vaikealta kirjoittaa näitä kuulumisia. 


Olisi hienoa aina avautua positiivisessa ja iloisessa hengessä, mutta se ei taitaisi olla aitoa ihmiselämää. Edellisestä viestistäni paistoi iloisuus ja positiivisuus vahvasti. Nyt todella tiedän, että positiivisuus ja liika tavoitteeseen kiinnittyminen voivat sokaista. Todellinen ja rehellinen tilanteen kohtaaminen sekä selvittäminen elämässä ja erityisesti yllättävissä vamma-asioissa on toipumisen kannalta se paras reitti. Ilo elämässä on vahvistuvasti läsnä edelleen, mutta nyt kun rakkaan urheilun kuulumisia aidosti ja rehellisesti tarkastelee, niin ahdistaa, harmittaa, vituttaa ja pelottaa.


Tänään viimeksi soittelin lääkärin kanssa varpaasta ja magneettikuva on seuraava askel - sen valaistua tietämystämme katsotaan onko edessä operaatio varvasniveleen ja mietitään miltä näyttää rakkaan urheilun tulevaisuus. Yli 4,5 kuukauden painajainen jatkuu edelleen.


SM-keskimatka Ikaalisissa sujui tilanteeseen nähden yllättävänkin hyvin. Karsinnassa jäin finaalista vain pari sijaa ja 40 sekuntia. Tämä oli eka kerta koskaan, kun finaalipaikka jäi minulta saavuttamatta. Tuo oli arvokas oppi siitä, miten lähelle rennollakin asenteelle ja kevyellä valmistautumisella voi onnistua. Selkeä havahtumiskokemus siis siitä, että turha puristaminen ei kisassakaan auta.


Jukolan viestin kokeminen vuoden tauon jälkeen oli todella päräyttävää. Se on kyllä sellainen juhla kerran vuodessa, minkä vuoksi kannattaa elää. Jo tieto ensi vuoden kekkereistä Lappeenrannassa antaa monelle urheilijalle ja kuntoilijalle motivaatiota tekemiseen. Varsinkin itselleni - yhdelle veljeksistä Aleksis Kiven maisemissa monesti painelleena. Tänä vuonna Paimiossa sain jatkaa veljeni tuomaa viestiä 2. osuudella. Osuussijoitukseni oli 77, kun se usein on ollut 20 parhaan joukossa ja kerran jopa kärkiletkassa vaihdoinkin. Todella kaivelee ja ärsyttää, kun ei saa omaa potentiaaliaan esiin.


Tulokset kertovat selkeästi siitä, mitä menneen kahden vuoden aikana on tapahtunut: puoli vuotta askelta vaivannut päkiähaava, kolme murtumaa, kaksi leikkausta, 6 viikon keuhkosairastelu, 3 ambulanssikeikkaa...toinen toistaan rajuampia pysäytyksiä. Herätys! Se onkin minussa jo tapahtunut. Nyt tämän helmikuisen varvaskolhun jälkeen hyvin on mennytkin. NLP:n opiskelu, haitallisten uskomuksien muokkaaminen, mindfullnes valmennus, tietoisuusharjoittelut, vammat veks-koulutus, elämän perustojen rakentelu, arvojen mietiskely ym. todella toimivat ja tekevät tehtäväänsä. 4,5kk siis jo kolhut ja sairastelut vältetty :) Onnittelut Aapo!


Tämän viestin teksti oli raskasta. Tarkoitus ei ole missään nimessä velloa huonoissa tunteissa tai pitää niistä kiinni, jolloin ne haittaisivat koko ajan elämää, vaan tuoda tilanne valoon, kokea se aidosti todellisine tunteineen ja sitten suunnata eteenpäin niin hyvin kuin mahdollista.


Liitteenä kuvia riemukkaista hetkistä suunnistuksen parissa, jotka antava arvokasta motivoivaa energiaa auttaen tsemppaamaan tulevaisuuteen. Seuran talkootöissä pääsin poimimaan iltarastileimasit metsästä auringon laskiessa ja kilpailuissa pääsin muksulaan hommiin. Niin ja tällä viikolla operoitiin viime syksyisen murtuman jäljiltä titaanilevy pois ranteesta. Olo on siltä osin ihanan vapautunut ja orgaaninen :)


Tulevaisuuden epävarmuuden verhotessa maisemaa ja menettämisen pelon  pilvien lipuessa horisontissa suuntaan katseeni puhtaalta pöydältä raikkaasti uudistuneena aloittamisen mahdollisuuteen. 


Toivo paluusta huipukuntoon elää ja siitä pidän lujasti kiinni niin kauan kuin sitä on! Antakoon se elämän energiaa virtauttaa.


Kaikki vinkit ja avut varvasnivelen kuntoutukseen otetaan ilolla vastaan. Nyt käytössä on mm. juoksutaukoa, magneettiterapiaa, jalkaterapiaa, fysioterapiaa, MSM ravintolisää ja NLP:tä.

elämään luottavaisin terveisin

Aapo






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti