maanantai 28. huhtikuuta 2014

Fiji










Bula!

Maailmanympärimatkani "main target" oli päästä mahdollisimman kauas kotoa, jonnekin missä voi totaalisesti chillata luonnossa keskellä kaikkea ja samalla ei mitään. Kartalta katsottuna Fiji sopi siihen hyvin. Saaria keskellä valtamerta toisella puolen palloa. 3,5 viikon aikana löysin mitä olin etsimässä...ja paljon muutakin.


Paratiisi kristallinkirkkaine vesineen, valkeine hiekkarantoineen, kookospalmuineen ja värikkäine kaloineen on todella täyttä totta! Rauhaa ja levollisuutta on siellä helppo sisimmästään löytää. Hassua ja hienoa huomata, että nuo tunteet ja kokemukset ovat hyvin samantyyppisiä kuin esimerkiksi lapsena kesämökillä suuren järven äärellä isovanhempien kanssa ollessa. Samoja huippukokemustunteita voi nauttia missä maapallon kolkassa tahansa!


Ikimuistoiset jäljet kokemuspankkiini sain hämmästyttävää luonnon kauneutta tarjonneista snorklausretkistä. Yhdestä liilalla raidalla varustetusta oranssinkultaisesta kalasta sain ihan kaverinkin hetkeksi. Satumaisuutta hohtivat myös mm. vaaleansiniset, pinkit ja loimuavan keltaiset korallit.


Pääsin hyppäämään kallioisessa luolassa noin 5 metristä veteen ja sitten sukellettiin vedenalaista reittiä toiseen luolaan. Pikkuhaiden kanssa sukeltelu oli sen verran tylsää, että ensi kerralla hankin lisenssin laitesukellusta ja isoja haita varten. Yhtenä iltana pelastin yhden nuoren miehen, kun löysin juoksureissullani eksyneen ja nestehukkaisen englantilaisen kaverin ja toin hänet saaren aution osan läpi pimeässä takaisin majoitukseen.


Tästäpä kuultuaan seuraavan saaren päällikkö innostui kirjoituttamaan tarinat ylös ja sanoi lähettävänsä ne Fijin, Suomen ja Englannin valtioille. Samaisen miehen kanssa pääsin autenttisiin sekkailuihin seuraavina päivinä. Keräsimme villejä papajoita, kookospähkinöitä ja sokeriruokoa viidakosta sekä opiskelimme parantavia yrttejä. Villi snorklausreissu antoi saaliiksi valtaisan herkkusimpukan ja harppuunalla pyydystetyn kalan.


Nautin myös suurenmoisesti kyläläisten kanssa pelatusta lentiksestä ja rugbysta. Vehreät vaellusreissut saarien huipuille näköaloille sekä vehreille vesiputouksille jättivät syitä paluuseen. Koralliriutalla surffaus auringonlaskun kultaamalla taivaanrannalla oli makoisaa herkkua. Cast Away -elokuvan maisemia oli myös kiva tunnustella aidosti.


Paikalliset Fijiläiset ovat äärimmäisen leppoisaa ja ystävällistä kansaa. Reissun päätteeksi pääsin viimeiset päivät kokemaan yhdessäoloa, jakamista ja lähimmäisistä huolehtimista, kun asuin paikallisten perheiden luona. Aitoa, yksinkertaista ja onnellista elämää.


Pitkän matkustelun kääntöpuoletkin toki jo ovat monta kerta näyttäytyneet. Fijillä paratiisista nauttimisen tekivät olosuhteet herkälle miehelle välillä vaikeaksi. Jotkut hostellit saarille ja erityisesti kaupungit olivat likaisia paikkoja sekä puhtaan juomaveden saanti oli melko kallista tai haastavaa. Tämän lisäksi outo ruoka oli vatsalle lopulta liikaa ja loppupuoliskon ajasta olin aika puolitehoilla, kun vatsa oli kuralla lähes koko ajan. Ääriesimerkkeinä pari haisevaa ja keinuvaa lähes vuorokauden laivamatkaa. Myös ilman laatu oli kylissä tai kaupungeissa surkea, koska siellä poltettiin jatkuvasti muoviroskia, mikä teki rennon juoksemisen lähes mahdottomaksi.


Puhdas ilma, lähdevesi, luomuruoka ja siisti ympäristö ovat huikean arvokkaita asioita! Superkiitollisena niistä tulevaisuudessa esim. Suomessa nautin :)














2 kommenttia:

  1. Löysin just sun blogin. Aivan mahdottoman hienoa ja vaikuttavaa tekstiä! Oon itse haaveillut myös matkustelusta tuonne maailman toiselle puolelle ja on huippua päästä lukemaan sun kokemuksia. Ehkä jo ensi vuonna pääsisin itsekin lähtemään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pinja! Superhienoa että löysit ja tosi paljon kiitos koskettavasta kommentistasi. Siitä saan myös lisäbuustia jatkaa. Ota vaikka yhteyttä sähköpostilla ja kysy vinkkejä kun lähdet seikkailuun. Suosittelen ;)

      Poista